*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Uskomukset

Politiikka ja maailmanmeno Helsingin Sanomien "Aikakoneen" tarkastelussa

Maailmankuvan muodostumisessa useimmat turvautuvat uskontoihin tai politiikkaan, mitä voidaankin pitää jossakin määrin samanlaisina psykologisina ilmiöinä.

Ajattelun taito

Ajattelun olemus on ilmiönä ja taitona hyvin moninainen, kehittyneellä tasolla jopa harvinainen kyvykkyyden laji. Kehittymisensä katkaisseesta kertoo tarina uutta kirkkoherraa asemapaikalleen hevospelillä kyydinnyt renki, joka ihmetteli hengen miehen kirjakuormaa jotta onpa paljon kirjoja.  Siihen nuori saarnamies kysyi, etteikö edellisellä ollut yhtä paljon. Renki totesi, ettei se tarvinnut yhtäkään kun se oli jo kaiken valmiiksi ajatellut.

Olevaisuuden olemus

 

Tähän on tultu: uskaltaudun ymmärtämäni existenssin kattavaan yhteenvetoon ajattelutyöni tähänastisista tuloksista. Erityisesti yritän saada tolkkua uskomusten olemuksesta; niiden synnystä, käytöstä ja merkityksestä. K-16.

Lukemisohje

Kansanedustaja Kärnän epätieteellinen lähestymistapa

Kansanedustaja Mikko Kärnä kommentoi blogissaan - "Tuomas Enbusken vaihtoehtoiset faktat", vastaustani seuraavasti:

Skientologia - outo uskonto

Yleinen tuntemus, että skientologiassa on hyvin outoja piirteitä, saa varsin voimakkaan lisävahvistuksen tuoreesta dokumenttifilmistä "Going Clear", jossa entiset uskovaiset kertovat niin omista kokemuksistaan kuin liikkeen taustasta. Dokumentin alussa käydään laajasti skientologian perustaja, L. Ron Hubbardin elämänvaiheet läpi ja kuullaan hänen vaimonsa uskomattomat kertomukset.

Yhden prosentin Suomi

Suomessa suurin osa kaikista julkisista palveluista on mitoitettu yhden prosentin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjoamme lukuisia palveluita käytännössä ilmaiseksi niiden käyttäjille, koska käyttäjistä noin 1 prosentti on niin pienituloisia, etteivät he kykenisi niistä maksamaan. 

Israel ja Gaza - Sekavuus on ajan merkki

Veri lentää taas vaihteeksi Israelin suunnalla. Israelin kahdentoista heimon jälkeläiset ovat pommittaneet Gazaa, jossa asuvat "pahat palestiinalaiset terroristit". Luvatussa maassa on luvattoman väkivaltaista.

Se oli virallinen kanta radikaalisti yksinkertaistettuna ja lyhennettynä.

Ja kuten yleensä, virallinen kanta ei välttämättä pidä paikkaansa.

 

Kaksi erilaista uskon käsitettä

Ihmiset, jotka eivät tieteestä tieteestä hölkäsen pöläystä möläyttelevät jatkuvasti, että tiedekin perustuu uskoon. He eivät ymmärrä, että uskonnot selittävät tuntematonta asioilla, joista ei voi olla tietoa. Tiede yrittää selittää tuntematonta tiedettävissä olevilla asioilla. Tyhmimmät etsivät sanakirjat termin usko ja voilà! Toiset tyhmät luottavat Wikiin ja menevät täysin sekaisin.

 

Minä uskon...ನಾನು ನಂಬುತ್ತಾರೆ

Täällä on keskustelu paljon uskosta, ja laitan korteni kekoon kokoamalla laidasta laitaan joitakin hengellisiä ja maallisia asioita joihin uskon.  En väitä, että toimisin läheskään aina ihanteellisti kaikkien uskomusteni mukaan. Virhettä ja erhettä piisaa. En pyri täydelliseen esitykseen, vaan nostan esiin asiat, jotka juuri tällä hetkellä tulevat mieleen.

--------------------------------------------------------------------------

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä